Lopultakin kysymys kodin valinnassa on vain siitä, että mitä ihan oikeasti A) tarvitset (eli ne kaikki välttämättömyydet), B) haluat (ne asiat, joista olet valmis tinkimään) C) ja mihin on varaa (niin, raha ratkaisee lopulta paljon). Pienessä kodissa asuminen on ennen kaikkea asennekysymys. Elä elämääsi itsellesi, älä muille.
Pienessä kodissa on enemmän aikaa elämälle
Pienessä kodissa eläminen tarkoittaa enemmän aikaa ja rahaa elämälle. Itselleni tämä seikka, sekä pienen asunnon intiimiys, ovat tärkeintä. Pienen kodin siivoaminen ja huoltaminen vievät vähemmän aikaa. Lisäksi asunnon sijainti neliöiden kustannuksella tarkoittaa todennäköisesti lyhyempää työmatkaa. Kaksi tuntia päivässä työmatkoihin? Ei kiitos!Sen lisäksi, että pienen asunnon hoitokulut ovat edullisemmat, myös asunnon huolto, sisustaminen ja remontti nielevät vähemmän rahaa. Kun lattiapinta-alaa ja ovia on vähemmän ja keittiö on pienempi, voi materiaalien parempaan laatuun panostaa usein enemmän. Rahaa ja luontoa säästyy myös siksi, että pieneen asuntoon ei useinkaan tilan rajallisuuden vuoksi voi hankkia ylenmäärin tarpeetonta tavaraa. Lisäksi auton, tai mahdollisesti kahden auton, pitäminen on kallista ja asunnon sijainnin ansiosta voi luopua moisesta rahanielusta - tai ainakin toisesta.
Ahdasta vai fiksua?
Pieni asunto ei välttämättä tarkoita tilanahtautta ja huonoja säilytysratkaisuja. Hyvillä pohja- ja sisustusratkaisulla tilan tuntua voi lisätä ja säilytystilat optimoida. Näihin asioihin palaan lisää myöhemmin. Isoon asuntoon tulee helposti kerrytettyä enemmän tavaraa, eikä tilanahtaus ratkea muuttamalla isompaan asuntoon. Ylimääräisistä tavaroista ja romusta luopuminen on henkisesti vapauttavaa ja keventävää, ja pienessä kodissa uusia hankintoja tulee punnittua tarkemmin, mikä on sekä taloudellisesti että ekologisesti fiksua.Pienellä aasinsillalla päästiin siis teemaan ekologisuus. Muistan katsoneeni aikoinaan YLE:ltä ohjelmaa, johon eräs perhe oli ilmoittautunut pienentääkseen hiilijalanjälkeään. He asuivat isossa omakotitalossa Sipoossa ja kulkivat päivittäin pitkiä matkoja isolla maasturilla. Ohjelmassa perhettä opetettiin muun muassa lajittelemaan jätteensä. Sanoikohan kukaan ohjelman teon aikana mikä tässä kuvassa oikeasti mättää? Jokainen tietysti kuormittaa tätä palloa eri tavoin, mutta asioista pitää pystyä puhumaan asioina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti